Moraalista puhutaan, kun puhutaan jonkun/ jonkin velvollisuudesta tai oikeudesta tehdä jotain ja tähän liittyvästä vastuusta. Moraali on näkökulma, josta asioita voidaan tarkastella. Moraali ilmaisee ketkä ovat yhteisön silmissä ihmisiä ja säätelee ihmisyhteisön elämää, silti eri ihmisillä/ yhteisöillä on eri moraali.
Agentiksi kutsutaan toimijaa, joka tavoittelee hyvinä pitämiään asioita ja joka pyrkii teoillaan saavuttamaan päämääränsä. Agentti voi olla liikeyritys, valtio yms. . Agenttikäsittää, että maailmassa on muitakin hänen kaltaisiaan toimijoita, jotka asettavat omia tavoitteitaan. Moraaliin kuuluu myös toimijan lisäksi kohde. Toiminnan kohde on joku tai jokin , jota voidaan vahingoittaa ta jolle voidaan tehdä hyvää.
Esimerkiksi, jos poika heittää paistinpannulla tyttöystäväänsä; paistinpannun heittäminen ei ole moraalin kannalta merkittävä teko, jos se ei aiheuta mitään muuta kuin heiton. Tekijän aikomus kuitenkaan ei ollut hyvä, koska hänen tarkoituksenaan oli vahingoittaa toista ihmistä. Teon tekijää pidettäessä aitona moraalisena toimijana; hän on vastuussa paitinpannun heittämisestä riippumatta siitä, onko hän halunnut saada aikaan vakavan vaurion tyttöystävälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti