Blogin viimeisiä tekstejä: Nietzschen " uusi viattomuus"

 (kateus,katkeruus elokuvasta Kauna)
 
Ihmistä ohjaavat vietit ja vaistot eikä järki. Vahvoin vietti on tahto valtaan, mikä jokaisella ihmisellä näkyy eri tavoin. Eläimelliset viettimme voivat saada tyydytyksensä korkeimman ihmisyyden puitteissa ja sen ehdoin. Nietzschen mukaan sekä orjamoraali, että herramoraali on ylitettävä ja on myönnettävä eläimelliset viettimme ja päästävä eroon viettimme orjuudesta järkemme ja tahtomme avulla.
  Meidän pitäisi pyrkiä vastasyntyneiden viattomuuteen, missä ei tunneta syyllisyyttä omien viettien tukahduttamisesta. Vastasyntyneet eivät toki tunne syyllisyyttä mistään ja hurmaavatkin usein viattomuudellaan ja suloisuudellaan. Kuitenkin myös pienissä lapsissa asuu jo pahanteko; uutísotsikoissa on toisinaan miten viisi vuotias lapsi tappoi äitinsä ja tämähän kuulostaa kauhistuttavalta mutta juontaa juurensa siihen, miten lapset eivät tunne syyllisyyttä ja saattavat näin ollen tehdä jotain peruuttamatonta pystymättä hillitä vihaansa.
  Tällaiseen meidän siis pitäisi pyrkiä: pitää unohtaa omat rajamme ja pyrkiä kokonaan uuteen, antaa vaistoille ja vieteille vallan. Tämä toisi mukaan vapautusta, mutta samlla myös paljon tuhoa, kun pyrittäisiin käsitteiden hyvä/paha ja hyvä/huono yläpuolelle. Ihmisen luonto olisi näin paljon enemmän tasapainosssa; sillä näinhän hän olisi luonnollisimmillaan: ajautuessaan viettiensä vietäväksi.
  Tällainen ajattelutapa voisi toimia sillä eläimelliset halut voivat saada tyydytyksensä korkeamman ihmisyyden puitteissa, kun pyritään juuri siihen alkukantaiseen ja luonnollisimpaan tilaan kuitenkin pitäen kurissa järjen ja tahdon avulla tilamme.
  Siihen pystyisikö ihminen moiseen ja pystyisikö hän oikeasti pitämään itsensä kurissa, ei osata vastata, mutta koska ihminen on luonnollinen olento ja tällainen toiminta on hänelle luonnollista, sen pitäisi onnistua. Nietzschen mukaan Jumala on kuollut: mikään Jumalan kaltainen yli-inhimillinen oletus ei voi toimia moraalin perustana. Joten Luojan luoma luonnolisuus unohdetaan tässä, vaikkakin se että ihminen on luonnollinen olento ei katoa mihinkään.
  Kalvava syyllisyydentunne, joka sisältää oman luontomme kieltämisen rajoittaa elämää ja tuo elämäämme  rajallisuutta mikä vie perusluontomme ja ominaisuutemme piiloon, pitäen pinnalla syyllisyyden omista haluistamme jotka pitää salta. Nämä halut pitäisi pitää aisoissa jotenkin muuten kuin pakottamalla, itsehillintä on tahtoasia.
  Olemassaolomme on jo muutenkin taidetta, jokainen ihminen on taideteos, ihme, ainutlaatuinen. Tämän kautta meidän pitäisi pyrkiä johonkin suureen, yksilöiden muodostamaan kokonaisuuteen elämästä.